Meri

Hiljaisuuden rannalla vallitsee suuri vapaus.

Niin hiljaa enkeli kulkua johti
elon virran valkeita rantoja kohti.

On päivä päättynyt, on tullut ilta,
uus kotiranta uneen kangastaa.
On pursi irronnut maan laiturilta,
vie virrat kuulaat kohti Jumalaa.

Uupunut matkaaja rannalla himmeän maan
astui aurinkolaivaan suureen valkeaan.

Minne meri ja taivas kantaa,
minne aalto ja tuuli käy,
siellä nouseva aurinko hohtaa
ja sydämelles lempeän rauhan suo.

Purjehdus on päättynyt,
meri huokaa rantakiviin.
Veden yllä linnun lento aamuaurinkoon.
On muuton aika.

Päin kaunista kaukorantaa
nyt matkansa siunattu vie.

Pysähtyi sydämes pursi
rauhan vienoille vesille,
armon auringon sylihin.

Poissa on tuska, ohi arki ja työ,
purjehdus on päättynyt.
Vain lempeät mainingit rantaan lyö,
Isän kotiin matkaaja palaa.

Sinun rauhasi on ääretön niin kuin meri.

Hetket ovat kuin laivat,
ne lähtevät armottomasti aikanaan.
Meidän on oltava kuin satama, tyynesti kaivaten.

Rannalle himmeän lahden
aurinko laskenut on.
Kutsu jo soi iltahuudon,
taakka jo laskettu on.
(K. Hämäläinen)

Niin oman sydämesi lumi sulaa
kun kevääsi on tullut,
ja niin salaisuutesi juoksevat virtoina
etsien laaksosta elämän jokea.
Ja joki sisältää salaisuutesi
ja kuljettaa sen suureen mereen.

Syvä kuin meri suru olla voi.
Muistot kauniita kuin aamun koi.